Posti kulkee…
…tai sitten ei… Töistä tullessa kotona odotti karhu webhotellin ylläpidolta. “… Mikäli maksua ei ole suoritettu 23.7.2002 mennässä, käyttäjätunnuksenne suljetaan ja lasku siirtyy perintätoimistolle.”
Pienen selvittelyn jälkeen totesin, että lasku oli todella maksamatta. Mutta mutta… laskussa oli vanha osoite ja pöyhin laatikollisen papereita läpi löytämättä alkuperäistä laskua. Posti oli jättänyt ko. kirjeen toimittamatta.
Olen viimeisen kahden vuoden aikana muuttanut kahdesti ja postin määrä on pienentynyt joka kerta. Kuukauden ilmainen kääntö toimii, mutta sen jälkeen kääntyminen on valikoituvaa. (Totta kai tärkeimpiin paikkoihin muutokset on tehty ja osaan tieto on mennyt muuttoilmoituksen mukana.)
Mutta kukapa kaikkeen spämmiin osoitettaan muuttaisi? Paras oli kuitenkin “Nintendo News”, joka alkoi tulla uudelleen ja jopa uudella ositteella. Ko. lehti on tullut viimeksi niihin aikoihin kun kasibittinen oli uusinta uutta :)
No eipä sillä mainospostilla loppuen lopuksi niin väliä ole, mutta laskut olisi ihan kiva saada jottei pääse perintään… Onneksi tunnukset pysyvät vielä voimassa :)