Kesäkuu 2003
M T K T P L S
« Tou   Hei »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30  

Arkisto päivälle 10. Kesäkuu 2003

DNA kehittyy

Tiistaina 10. Kesäkuuta 2003

Kirjoitin tämän jutun jo eilen kertaalleen, mutta tekipä systeemi (tai siis palvelin) ensimmäisen kerran tenän ja koko pitkä juttu katosi bittien taivaaseen. Ja juuri silloin kun sain enemmänkin kuin kaksi riviä aikaan :)

Eli siis dna kehittää laskutustaan *taptap* Tällä hetkellä laskutus on tapahtunut noin 30 päivän jaksoissa riippuen liittymän avaamispäivästä. Jatkossa laskutetaan koko tietty kuukausi. Joillekin käyttäjille tämä näkyi “tynkälaskuna”, mutta tuon (todella) sekavan tiedotteen mukaan joillekin toukokuun lopun puhelut siirretäänkin heinäkuussa postitettavaan kesäkuun laskuun. Sanoisinko että pommeja on odottavissa :)

Osittain muutos johtunee GPRS-yhteyden hinnoittelun muutoksesta. Itselläni tuota palvelua ei ole, enkä nyt tule ottamaankaan. No anyway luin hiljattin joltain keskustelualueelta jonkun soittaneen asiakaspalveluun ja kyseneen paljonko hän oli kuluttanut kaistaa vaikka määrällä ei vielä ollutkaan väliä. Vastaus oli luokkaa “sitä on mahdotonta sanoa” :) Eli onko tälläkin saralla pommeja odotettavissa?

Ajattelimpa tuossa myös katsastaa tämän hetkisen saldoni, mutta homman nimi on “Oma dna tilapäisesti poissa käytöstä“. Siis herää vain kysymys onko koko homma nyt aivan vaiheessa? Kolmas kerta, tai siis pommitus, toden sanoo :)

Niin ja oman lusikkansa soppaan tuo heinäkuussa voimaan astuva laki, joka säilyttää numerot samoina liittymästä riippumatta. Tänne asti en edes jaksa filosofoida :) Oikeasti se kyllä hieman stressaa jos vastaanottajan operaattori pitää ensin tarkistaa palvelunumerosta tai netistä jos haluaa saada liittymästään sen samaan operaattoriin soittamisen hyödyn irti.