Ihanan kallista
MainontaBlogissa oli mietitty kuluvan vuoden päähän jääneitä mainoslauseita. Itselle on kyllä jäänyt tuo ihanan kallista -levy liiakseenkin päälle. Naurattaneet ovat myös Soneran ja varsinkin PPP:n jotkut heitot, tosin niistä oikein mitään lyhyttä ja toimivaa löydy. Tässä kun hiljan pohdin juuri Soneran mainoksia, voisin sanoa, että ne kyllä toimivat paljon paremmin kuin jo aikaa alkaneet Soon^WElisan ylipitkät (ja ärsyttävät) mainokset. Ihanan kallista toimii kuitenkin kuin junan vessa - kenellä muulla on jäänyt levy päälle?
Haetaan statusta Twitteristä
Keskiviikkona 29. Joulukuuta 2004 kello 02:00
Olen huomannut, että PPP:n kilogrammajuttu on nykyään vakiovastaus kun joku kysyy millaista nettiyhteyttä käytän.
Torstaina 30. Joulukuuta 2004 kello 22:38
Te mainonnan uhrit!!
(Itse en myönnä yhtään mitään, tietenkään)