Helmikuu 2008
M T K T P L S
« Tam   Maa »
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829  

“Miten niillä riittää aika?”

Tänään oli viimeinen luentokerta hypermedian kurssia, jolla on tutustuttua web2.0 -ideologiaan ja sosiaalisiin härpäkkeisiin. (Kyllä, olen istunut kurssin verran yliopistollakin tässä viimeaikoina.) Luennon aihepiirinä olivat tällä kertaa blogit. Aikaisemmin on tutustuttu sosiaalisiin palveluihin sekä erilaisiin mashup-sisältöihin, joista Yahoon Pipes sai allekirjoittaneen hieman innostuneeksi.

Käteen tarttui myös artikkeli, jossa ruodittiin syitä bloggaamiseen.

  1. Oman elämän dokumentointi
  2. Näkökulmista keskusteleminen
  3. Henkilökohtaisten kysymyksien ruotiminen
  4. Kirjoittamalla ajattelu
  5. WWW-yhteisöjen muodostaminen

Tuon lisäksi totesimme, että listaa voisi jatkaa ainakin “Oman egon pönkittämisellä” tai “Imagon rakentamisella” - miksi sitä nyt tahtookaan kutsua eri konteksteissä.

Itse olen asiaa myös pohtinyt, taidan allekirjoittaa kolme ensimmäistä vaikka viime aikoina se hieman vähemmällä onkin jäänyt vaikka on tapahtunut kaikkea vekkulia mitä olisi toisaalta voinut kanssanne jakaa.

Lopuksi kun analysoitiin muutamaan vastaan tullutta blogia, esitti joku takarivistä hyvän kysymyksen, “Miten niillä riittää aika?”. Mietin hetken itsekseni hiljaa, en tiedä. Nykyään kun tuntuu ettei itse saa koskaan edes paria kappaletta aikaan niin sellainen parin näytöllisen vuodatus pistää miettimään.

Jaa ajatuksesi asentamisesta

HTML-tagit (mm. a,b,strong,i,em,blockquote,cite,code) sallittu.