Leffakatsaus: The Forbidden Kingdom
The Forbidden Kingdom (trailerit, IMDB) on hieman kliseinen pätkä teinistä, joka matkaa ajassa fungfu-gurujen oppiin suorittamaan tärkeää tehtävää. Luultavasti elokuva olisi jäänyt katsomatta, vaikka ko. kasti allekirjoittaneeseen hyvin uppoaakin. Mutta kun tässä elokuvassa esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä Jackie Chan ja Jet Li niin olihan sitä pakko katsoa millaisia kohtauksia he saisivat aikaan. Chanin “temppu”taistelukohtaukset eivät koskaan ole oikein iskeneet, mutta Li on omassa kastissaan suosikkinäyttelijöitäni. Ja kyllähän elokuvasta sitten pari nättiä yhteiskohtausta löytyikin vaikka mukaan oli myös saatu tätä Chanin tuttua “ei löydä oikeasti päin näköä” -temppuilua. Kenties elokuvan piti vielä hieman kirkastaa Chanin hiipuvaa tähteä ja samalla nostaa Li hänen seuraajakseen Kiinassa?
Tuomio: ihan ok “aivot narikkaan” -leffa jos televisiosta ei mitään muuta tähdellisempää tule.
Haetaan statusta Twitteristä