Säädön syrjässä

Pysähdyimme eilen autolla kaverin pihaan kun hän kävi heittämässä hieman tavaroita kämpilleen. Hän käski pysähtyä rapun eteen varatuille paikoille siksi aikaa kun kuulemma alakerran yrityksessä ei viikonloppuisin ole ketään. Kun hän meni ja me muut pääsimme ulos tulikuumasta autosta jaloittelemaan, ilmestyi paikalle joku mummeli, joka kysyi, että emmekö osaa lukea. Ihan kuin henkilö olisi ollut ikkunassa valvomassa parkkipaikkaa. Olimme kuulemma insinööritoimiston varatuilla paikoilla! Totesimme kohteliaasti, että ehkä voisimme olla hetken tässä, että tuskin nyt lauantaina ketään tulee töihin. Mutta se ei käynyt hänelle, kyllä kuulemma käyvät viikonloppuisinkin töissä! Ilmeisesti siis vieressä olevat kuusi varattua paikkaa eivät riittäisi. Pyysimmekin sitten anteeksi epäkohteliaiden nykyajan nuorten ajattelemattomuutta ja lukutaidottomuutta ja peruutimme ulos ruudusta. Kyseinen parkkiruutu oli aivan kadun päässä eli siis jätimme auton siihen käymään varsin pelisääntöjen mukaisesti. Mielenkiintoinen pointti oli myös, että yhdessäkään ruudussa ei lukenut paikkojen kuuluvan juuri insinöörifirmalle vaan vieressä oli sellainen vakio “Pysäköinti sallittu tontin omistajan tai haltijan luvalla.” -kyltti. En kuitenkaan viitsinyt lähteä rutisemaan enempiä, ettei mummopiiri alkaisi kertoa kauhutarinoita naapurin “nuorisorikollisen” kavereista.

Vartti sitten kävin kaupassa ja meinasin sijoittaa 40 senttiä saamiani vaihtorahoja Jokeri-Pokeriin kun viereisellä koneella pelannut mummeli hyppäsi eteeni ja kertoi, että tyhjä kone oli varattu kaverille, joka oli vaihtamassa rahaa. Sanoin kohteliaasti, että on se hyvä kun vahditaan kaverin omaa ja pistin kolikkoni viereiseen hedelmäpeliin. Kaveri pääsi takaisin koneelleen 5 metrin päässä olleelta vaihtoautomaatilta kun olin jo liukuportaissa. Mutta ehkä eläkerahahedelmäpelaajien ohjekirjassa neuvotaan, että väärä pelaaja välissä voisi antaa pahan karman koneeseen ja jättää voitot antamatta.

Lähiaikojen suosikkini on kuitenkin K-supermarketissa samaan aikaan asioinut mummeli. Odotin valmisruokatiskin kohdalla vuoronumeroani käytävän reunassa. Noin 10 metrin päästä sisään tuli kärryineen mummeli, joka otti linjakseen juuri tämän reunan jossa seisoin. Edessäni hän huusi lujaan ääneen VOISIKO NUORI MIES TEHDÄ HIEMAN TILAA. Väistin hyllyjen väliin ja mummo pyyhälsi ohitseni puhisten kuinka nykyajan nuoret eivät ollenkaan ajattele vanhuksia! Olin kerrankin sanaton, hän ei kuitenkaan ollut esimerkiksi pysähtymässä kohdalleni vaan jatkoi puoleen väliin käytävää. Kerrankin minä sain kanssa-asiakkaiden sympatiat.

Mutta mikä näitä nykyajan vanhuksia vaivaa? Minun nuoruudessani vanhukset olivat rauhallisia ja kilttejä, mutta nykyisin he ovat varsin pelottavia ja ahdistavia.

Tämä juttu kirjoitettiin Sunnuntaina 27. Heinäkuuta 2008 kello 18:20 ja se kuuluu kategorioihin: Avautuminen, Elämä. Voit seurata jutun kommentteja RSS 2.0 -virtana. Voit myös jättää kommentin tai lisätä trackbackin omasta blogistasi.