Suomen journalismin taso
Olen viime aikoina ollut hyvin huolissani suomalaisista. Ja siitä mitä he joutuvat lukemaan. Tai no, oikeastaan suomalaisista - eivät lehdet kirjoittaisi tuota tuubaa noin paljon jos kansa sitä ei vaatisi. Pienellä vilkaisulla löytyi heti pari hyvää esimerkkiä.
Mikko Alatalo tapasi Conan O’Brienin
“Hän ei kuitenkaan päässyt jututtamaan suosittua talk show -isäntää henkilökohtaisesti.”
Siis mitä? Mutta onneksi vaimo sai hyvän kunnallisvaalimainoksen.
Toim. huom. Tästä jutusta puuttui Idols-tähti sana!
BB-tähdet ja kaikki heistä kirjoitettu tarina
Voi herran jestas, tupsahdat puskista televisioon ja olet tähti, olitpa siellä sitten viikon tai kuukauden.
“Uutisointi” tästä aiheesta alkaa olla aikas hataraa. Parhaiten homman tiivisti AL:n Pikkusisko.
Huom! Kirjoittaja on addiktoitunut Johanna Tukiaisen satuihin ja samalla tukee tätä kritisoitua “annetaan kansalle mitä se on vailla” -filosofiaa.
Haetaan statusta Twitteristä
Keskiviikkona 10. Syyskuuta 2008 kello 21:05
Tämä ilta oli huono tuuban kannalta, pikaisesti en löytänyt montaakaan listalle kelpaavaa. Olisi pitänyt viikon aikana kerätä paremmin kaikki linkit muistiin.
Mutta aina välistä on hyvä purkaa hieman turhautumistaan.
Keskiviikkona 10. Syyskuuta 2008 kello 21:17
Kovaa on myös Digitodayn uutisointi:
Soitinvarkaus taas mönkään Rovaniemen Prismassa
Varas saalisti halogeenilamppuja joulupukin Pajakylässä
Valitettavasti en löytänyt juttua naisesta jonka auton penkiltä varastettiin muistitikku liikennevaloissa!