Bremen, päivä 4 (lauantai)
sunnuntaina 14. joulukuuta 2008
Tämä päivä olikin suurelta osin parin ensimmäisen kertausta. Kävimme vielä kaupungilla kiertelemässä ja ihmettelemässä ja ostamassa hieman viimeisiä joululahjoja ja tuliaisia. Markkinat taisivat olla tänään parhaimmillaan, kaupat ja kojut olivat puolille öin asti aukin. Ja väkimääräkin tuntui nyt entistä suuremmalta, olisiko sitten kaupunki täyttynyt paikallisten lisäksi myös muualta tulevista (siis saksalaisista) markkinavieraista. Ohessa pieni esimerkki kuvilla tehostettuna.

1. Otetaan astetta enemmän ihmisiä markkinoille ja pistetään väliin pari ratikkaa.

2. Lisätään sekaan noin 50 hengen mielenosoittajaryhmä.

3. Pistetään perään parikymmentä poliisia toisen satsin odottaessa autoissa.
4. Tämän lisäksi kaupungin läpi kulkin 40000 jalkapallofania katsomaan Werder Bremenin peliä. Vilkasta sanoisin. (Harmi etten tajunnut käydä stadionin kulmilla ottamassa kuvaa tästä porukasta.)
En tiedä mikä tuon mielenosoituksen tarkoitus oli, saati että miten aisoissa se pysyi. Mutta ilmeisesti homma otettiin tosissaan, sillä poliiseja oli sopivasti ja yhdessä autossa istui porukkaa hieman raskaammassa rynnäkkövarustuksessa. Saattoipa syynä olla myös peli ja mahdolliset väkijoukkojen väliset sanasodat. Mutta mitään isompaa ei omiin silmiin tuon tiimoilta näkynyt.
Sitten olisikin luvassa pari tuntia unta ja paluulento klo 06:30. Bremen hiljenee, hyvää yötä!