helmikuu 2009
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Tam   Maa »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
232425262728  

Sosiaalisten yhteisöjen myrskynsilmässä

Noniin, juuri kun alkoi saada erinäisiä omia tunkkauksia valmiiksi niin sitten kuohuu. Toisin sanoen porukka on saanut tarpeekseen Jaikun pelleilystä. Ensin se myydään Googlelle ja sen jälkeen ollaan pitkään kehittämättä palvelua eteenpäin. Ja mitä sitten tapahtuukaan? Ilmoitetaan että kehitys lopahtaa lähes kokonaan ja alustasta tulee avointa lähdekoodi. (Siistiä, pian on kaikilla oma Jaiku!) Kaiken kukkuraksi viimeiset pari viikkoa Jaiku on lähes päivittäin antanut virhesivua tai ollut muuten vaan toimimatta.

No mikäs sitten avuksi? Kuukausi sitten testailin BrightKite -nimeistä yhteisöpulikkaa kun hain palvelua, johon puhelimesta saisi nätisti gps-paikkatiedon kartalle. Vastausta ei löytynyt, tosin nyt suuri osa Jaikun käyttäjistä on siirtynyt tuonne.

Sittenpä hätiin ehti myös Rohea suhteellisen tylyllä Jaiku-kopiolla noin ulkoasun suhteen. (Qaiku.com ei taida vieläkään kertoa asiasta enempää joten nähtäväksi jää.)

Eli kysymys kuuluukin,  mihin sitä sitten? Tarpeita olisi ainakin:

  • mikrobloggaaminen
  • muutama tuttu käyttäjä ajatusten jakoon
  • karttapalikka
  • mahdollisuus pukata gps-tiedot kartalle helposti
  • simppeli ja miellyttävä ulkoasu
  • looginen ja kiva käyttäjäkokemus
  • toimiva API
  • toimiva integrointi muihin palveluihin ja sivustoihin
  • yli viikon kiinnostus palvelua kohtaan (sekä itseltä että muilta)

Vaadinko taas liikoja? Pitääkö pyytää rahat takaisin ja koodata oma?

5 kommenttia juttuun

  1. slux kommentoi:

    Vaadit aika paljon kyllä ja vaikeaksi tekee sekin, että eri ihmisillä ei ehkä ole juuri samaa ominaisuusjoukkoa jonka haluaisivat omalta palvelultaan. Ei ole miggikään tuohon missään nimessä vastaus sinänsä, mutta mainitaan nyt sekin kun nuo muut tuossa kävit läpi. Avoimessa ja mikroblogausstandardeja noudattavassa palvelussa on sentään mahdollisuus liittää vaikka ne omat tunkkaukset siihen jollain muotoa mukaan jos sinne jotain tuttavia sattuu päätymään.

    Ja siis minulla on paljonkin tekemistä tuon olemassaolon kanssa joten siinä mielessä tätä voi pitää mainospuheena. :P

  2. Antti kommentoi:

    Menköön nyt läpi vaikka vähän mainosta olikin ;) Ko. palveluita on tällä hetkellä kuin sieniä sateella niin eipä tuossa tullut nyt mainittua kuin nämä pari itselle juuri ajankohtaista.

    Mitä tulee vaatimuksiin, niin en sitten tiedä oliko tuossa liikaa. Lähinnä se tuntui olevan sitä nykypäivää microbloggaaminen ja paikkatieto yhdistettynä. Nämä muut oikeastaan hoituvat sillä että on kavereita ja toimiva api ja mahdollisuudet. Ja sitten taas esim. kiva ulkoasua ja käytettävyys ovat van faktaa nykypäivänä jos käyttäjiä tahtoo saada. Eli oliko vaadelista sittenkään niin iso…

  3. Tero kommentoi:

    Itsekin haluaisin kevyen, laajennettavan ja tuetun palvelun joka muistuttaisi lähinnä sveitsiläistä linkkaria. Eli kaikki samaan jölliin ni hyvää tulee. Ehkä facebookmainen applikaatioiden lisäysmahdollisuus. Pertti Perus (mikro)Plokkaaja voi vaa kirjotella jotai paskallaolostaan, mutta itse haluisin huomattavasti paljon enemmän juuri sijaintitietoisuutta jne.. Eli samassa veneessä Antin kanssa, taidan vaatia ja odottaa liikaa palveluilta.

    Jaikun yhteisön hyvä fiilis, jaikun “kanavat” ja keskusteluthreadit, twitterin levinneisyys ja kepeys, jaikun mobiiliclientti yhdistettynä latituden (gmapsin clienttiin), fire eaglen tyylinen apiratkaisu, brightkiten lokaatio-ominaisuudet, elämää paremmat apit (ehkä facebookmainen tapa tehä applikaatioita) jne.. taitaa vetää aika korkealentoseks..

  4. Antti kommentoi:

    Ostan!

  5. Tero kommentoi:

    + googlen budjetti sekä resurssit ja suomalaisten pikkupuljujen sinnikkyys & peräänantamattomuus (joo eivät anna kakkoseen)

Jaa ajatuksesi asentamisesta

HTML-tagit (mm. a,b,strong,i,em,blockquote,cite,code) sallittu.