Minäkin sen linkitin aamulla Faceen. Ei siksi että se hirveästi kiinnostaisi kun sitä en lue. Saati että koolla olisi väliä[tm] Mutta minä vain haluaisin tietää, paljonko S-ryhmä maksoi extraa etusivun mainoksesta kun nyt kuva on joka paikassa. Nerokasta.

Missä minä olin? Lentokoneessa katselemassa lentoemojen näytöstä pelastautumisesta. Olisi lähdetty pari minuuttia aikaisemmin niin olisi oltu kiitoradan päässä.

Käytiin taas kerran Bremenissä ihastelemassa joulumarkkinoita ja nauttimassa hehkuviiniä ja makkaraa tusinassa eri muodossa.

Sitten mietitään hetki tätä tämänpäiväistä porua. Nokia feikkasi kuvat! Jos minä ottaisin kuvia demotakseni kameran ominaisuuksia, olisi minulla samassa paikassa mukana järkkäri, jolla voisi ottaa vertailukuvat. En sitten tiedä teistä muista. Mutta kyllähän nuo kuvat todistivat, ettei paikalla ole kukaan ollut kuvaamassa Nokian puhelimella mitään.

Kova on itku ennen kuin kukaan on koko luuria nähnytkään. (Vrt iPhone-hype ennen kuin kukaan on puhelinta nähnytkään.)

Käytiin perjantaina Mikellä ja Taikalla grillailemassa. Jossain vaiheessa iltaa Mike pistin Xboxiin Trialsin ja löi ohjaimen käteeni. Olin jo kerran katsellut kun pojat sitä pelasivat, mutta nytkö pitäisi itse koittaa? Olin saman tien myyty. Sopivan yksinkertaista, mutta samalla myös hyvin teknistä kikkailua. Pitääkö tässä nyt ostaa itsellekin Xbox?

Ei onneksi, WII:lle on saatavilla vastaavaa ideaa toteuttava Motoheroz. Ei muuta kuin ostamaan WII Pointseja, että saan se Wiiwaresta ladattua. (Tässä vaiheessa tarinaa pitänee kertoa, että viimeksi olen pelaillut Wiillä parisen vuotta sitten.) Pointeja ei ollut ostettavissa Gigantista eikä Prismasta saati Anttilasta. Mitä ihmettä? Onnekseni Google kertoi, että kehitys on tässäkin mennyt eteenpäin ja Wii söi nätisti luottokortin numeron. Jännä sinällään etteivät myyjät noissa liikkeissä osanneet suoraan sanoa että ne saa nykyään ostettua helpoiten luottokortilla.

Ja sitten pelaamaan, minut on päivitetty tällä vuosikymmenelle. Hei hei elämä.

(Ja miten tuo otsikko tähän liittyi? Kirjoitin otsikon, ennen kuin tajusin Googlettaa tuon luottokorttihomman.)

Näppärä ominaisuus oli tosiaan tuo että elokuvan voi ladata offline-tilassa katseltavaksi. Vielä näppärämpää oli loppuvaiheessa tilausta ladata jemmaan pari leffaa. Nyt olisi sitten 29 päivää aikaa katsella ne vaikka palvelun käyttöaika umpeutuu. Toinen loistava keksintö oli nappi, jolla pääsi suoraan 30 sekuntia taaksepäin. Siinä pääsi helposti tsekkaamaan mitä meni ohi.

Maksanko jatkossa palvelusta? Todennäköisesti en. Jos palveluun tulisivat uutuudet yhtä nopeasti kuin vuokrauspalveluihin, maksaisin heti. Muuta syytä maksamatta jättämiselle en keksinyt, ihan hyvin palvelu toimi teknisesti hintaisekseen. (Buzzadorin testiajan piti olla 2 kuukautta, mutta minulla tuo ainakin väittää kuukauden jälkeen veloittavansa Visalta seuraavan kuukauden. Katsotaan ehtiikö tässä katsoa kaiken tarpeellisen vai pitääkö tuosta mainita johonkin. (Normaalistikin sieltä saa tuon yhden kuukauden testiä niin herää kysymys että mitä minä tästä hyödyin kun piti blogatakin…))

PS. Illan elokuvavinkiksi voisin antaa The Doublen vaikken Gerestä normaalisti juurikaan panosta. Sitä 70-shown jantteri oli hassu katsella noin aikuisena.

Välillä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Maksis pitää koodarin tiellä.

Keskiviikkona Tampereella pyörähti amerikkalainen laulu&soitinyhtye Red Hot Chili Peppers. Olen viimeksi enemmän kuunnellut bändiä viime vuosituhannella ja Californication kului aikoinaan lähes puhki. Sittemmin kuuntelu on ollut aikas satunnaista. En oikein tiennyt mitä odottaa, ehkä isoa hittiparaatia tutuista biiseistä.

Keikkaa voisin jälkikäteen kommentoida sanalla vaisu. Tuntui siltä ettei Anthonyä hirveästi kiinnostanut laulaa ja yhtään välispiikkiä hän ei suustaan päästänyt. Kaikki kommentointi jäi basisti Flean harteille. (Kerrankin tarina, jonka sankari on basisti.) Ne kerrat kun yleisö lämpeni hittibiiseille, katkaistiin turhalla jamittelulla. Hesari on ollut samoilla linjoilla keikan suhteen. Vaikka bändin esitys jäi omasta mielestä hieman vaisuksi, oli Ratinassa niin hyvä fiilis yleisössä että se nosti omankin fiiliksen.

Itseä harmitti alkuun että jouduin istumakatsomoon kun onnistuin ryssimään lipunoston. Mutta arpaonni oli hyvä ja sain penkkirivin päätypaikan, josta näkymä lavalle oli vallan hyvä. Kentällä olisi ollut tuota tunnelmaa ehkä vähän enemmän ja olisi voinut käydä välissä oluella jammailun aikana.

Jos jotain pitää ihmetellä, on se puhelimen täydellinen mykistyminen kun on tarpeeksi porukkaa koossa. Vaikka ollaan Tampereen keskustassa. Puhepuoli katsomossa olisi alkanut toimia, mutta ei ollut toivoakaan Facebookiin pistää kuvaa keikan aikana. Ehkä vielä joskus näihin massatapahtumiin saadaan tarpeeksi resursseja. (Lontoon olympialaisissahan on ollut samaa ongelmaa ja siellä on jopa pyydetty katsojia olemaan käyttämättä puhelimiaan. Ei voi tajuta.)

Se oli se kesän toinen iso keikka. Ensimmäinen eli Sonisphere oli aikas eeppinen kokemus. Järjestelyiden suhteen RHCP:n keikalla kaikki toimi vallan mallikelpoisesti. Ainoan rutinan voisin keksiä siitä, että korvatulppia ei ollut kaupan kuin toisen pään sisääntulolla ja piti sitten sinne puskea vastavirtaan pari hakemaan. Ehkä pitäisi vielä se kuuluisa kolmas kokea tälle kesälle jos vaikka sitten sekä järjestelyt että bändi olisivat täydellisyyttä.

Ensimmäinen ”vika” on ollut se että sessio kuolee liian nopeasti. Koneen kun pistää kiinni ja seuraavana iltana herättää niin pitää kirjautua uudelleen sisään. (Eli pienet ovat nämä 1. maailman ongelmat.) Toisaalta iPadilla softa on pysynyt kirjautuneena pidempään. Tuosta iPad-applikaatiosta pitää lisääkin kirjoitella, mutta testataan sitä nyt vielä hieman enemmän. Pikatestissä vaikutti aikas hienolta ominaisuudelta että siihen voi ladata videoita offline-tilaan.

Tänään oli vuorossa varsin tamperelainen lounas. Kesällä on tullut monesti nautittua lounas Laukontorilla Tapolan kojulla, mutta tällä kertaa nautin Tammelan torilta haetut herkut kotiparvekkeella. Ruokailun päätyttyä suoraan piipun takana, about kilsan päässä, kajahti ilmoille RHCP:n soundcheck. Joten lähdempä sinne katselemaan miten vuosi 1999 tekee paluun.

Tänä syksynä ajattelin toteuttaa monta vuotta päässä pyörineen ajatuksen lounasbloggaamisesta. Välillä koitan muistaa kertoa missä kävin syömässä, mutta alunperin olen ajatellut dokumetoidan mikroruokien näköä ja makua. Esikuvana toimii tarjoiluehdotus-blogi, mutta ihan noin syvälliseksi en ajatellut mennä.

Aiheen saa kunnian aloittaa Saarioisten Pasta Amatriciana, joka kaikesta huolimatta oli ehkä paras mikropasta-ateria, jonka olen syönyt.