Marraskuu 2008
M T K T P L S
« Lok    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930

Vielä on toivoa

Tiistaina 30. Syyskuuta 2008

Välillä kamera meinaa lannistaa miehen, mutta nyt kun katselin Vuoden luontokuva -ehdokkaita niin totesin että toivoa voisi sittenkin olla. Tuohon maisemakuvaan tuskin pystyn koskaan, mutta esimerkiksi Kasvit-sarjan voittaja oli suhteellisen vaisu.

Uusia 2.0-palveluita sosiaalisuuspuolella

Sunnuntaina 28. Syyskuuta 2008

Mr Beta2.0 eli whiz on vinkkaillut monasti varsin mielenkiintoisiin palveluihin, joista allekirjoittanutkin on hieman innostunut. Osaa jopa käyttänyt pidempäänkin tavalla tai toisella.

Ensin tuli vastaan Socialthing!, jolla onnistui Facebookin ja Flickrin tietojen lukeminen sekä statuksen päivittäminen FB:hen. Sittemmin palveluun on tullut myös mm. Youtubea, Last.fm:ää, Herkullisia ja Jaiku on tällä hetkellä listalla uusien palveluiden toivomusjonossa. Jotain jäin kuitenkin kaipaamaan alussa. Nyt palvelun pääsivulle tulevat hyvin automaattisesti myös kaverien statukset esim. FB:stä. Samalla tavalla Flickr-kaverien kuvat tulevat aikajärjestyksessä virran väliin. Palvelun kehittyminen vain tahtoo olla suhteellisen hidasta uusien palveluiden osalta, pariin kuukauteen ei ole tainnut mitään uutta tulla tarjolle.

Sitten tuli vastaan Ping.fm, jolla onnistuu päivittäminen useampaan paikkaan yhdellä klikkauksella. Aivan mahtavaa, palvelu ratkaisi pitkälti statuksen päivittämisen helposti samasta paikasta kaikkiin eri palveluihin. Kierointa palvelussa on, että esimerkiksi Socialthingin kautta voi postata statukset ping.fm:ään, joka sitten päivittää ne eteenpäin kaikkiin muihin. Palvelusta löytyisi myös iPhone-applikaatio sekä sitten itse käyttämäni simppelimpi mobiiliselainliittymä.

Seuraavaksi testiin tuli lifestream.fm - hieno palvelu, enemmän lisättävää kuin Socialthingissä. Vain yksi ongelma eli kaksi kontaktia listalla. Ei tuolla vielä kuuhun lennetä kun palvelu ei osaa samalla tavalla hakea linkitetyistä palveluista kontaktien tietoja kuten esim. Socialthing tekee.

Sitten tuli vastaan FriendFeed. Samaa tavaraa kuin aikaisemmat, palveluvalikoiman laajuus kahden aikaisemman välistä. FriendFeedissä on kuitenkin hyvin ovela ero muihin. Palveluun voi luoda mielikuvituskavereita. Eli kun Lifestreamin ongelma oli se, että kontaktin pitää olla palvelussa niin FriendFeediin voi luoda itse kaverin ja linkittää hänen eri palveluidensa syötteet luotuun mielikuvituskaveriin. Näin palvelun avulla voi seurata syötteitä astetta monipuolisemmin vaikka kaveria ko. palvelussa ei oikeasti olisikaan.

Itse olen nyt säätöihini aikas tyytyväinen. Pystyn ping.fm:n kautta päivittämään statukset Jaikuun, Twitteriin ja Facebookiin tai pelkästään johkin valittuun. Toimiipa palvelu jopa sähköpostillakin, jota voi sitten hyödyntää taas monella eri tapaa tarvittaessa. Kavereiden “elämien seuraamista” en ole vielä täysin ratkaissut. Luulen että ensin testaan hetken aikaa miltä Socialthing vaikuttaisi. Jos se ei vieläkään vakuuta, niin sitten vain mielikuvituskaveita FriendFeediin. Tosin tuskin kaikkia erikseen vaan kootusti tyylii FB-kaverit jne.

Seuraava askel olisikin sitten omien palveluiden yhdistäminen johkin järkevään muotoon muiden luettavaksi. Vastaus saattaisi olla Sweetcron jos vain jaksaisin hieman tunkata omaa ulkoasua sen väliin. Käytännönesimerkin tarjoilee Antti Vilpposen “elämänvirta”.

Lorem ipsumit suomeksi

Torstaina 25. Syyskuuta 2008

Lorem ipsum on nyt saatavilla myös Tukiais- tai Kalevala-formaatissa.

Oikeasti alkuperäinen on melkein jokapäiväistä täytettä.

Tradenomitutkinnon arvostuksesta

Tiistaina 23. Syyskuuta 2008

TST:n blogissa painavaa asiaa tradenomitutkinnon arvostuksesta.

Aivopieruja

Tiistaina 23. Syyskuuta 2008

Soneralle saa jättää aivopieruja toteutettavaksi. Jos jaksaisi, neuvoisi perusasioissa, kuten esim viestinnässä.

Pätkiikö Sonera taas?

Sunnuntaina 21. Syyskuuta 2008

Tänään windows-koneella on hyppinyt viiden minuutin välein “Lähiverkko katkennut/yhdistetty” -ilmoitus silmille. Nyt linuxilla tuntuu hieman pätkivän, ja äsken modeemin linjavalo katkesin pariksi sekunniksi.

Perjantaina Sonera lähetti sähköpostia, jossa se kertoi että alkuviikon katkosta edelleen kärsivät voivat saada maksutonta puhelinapua. Onko linjoissa edelleen jotain vialla? Karin kommentin idea tekstiviestistä ei olisi pahitteeksi kun lähetetään sähköpostilla tietoa henkilöille joilla voi olla internetyhteys poikki…

Mitä tänne tänään kuuluu?

Sunnuntaina 21. Syyskuuta 2008

Eipä olekaan tänne vähään aikaan tullut kirjoiteltua mitään. Kiire on huono tekosyy, en vain ole jaksanut aina istua koneelle kun olisi jotain mielessä. Harrastustoimintaa haittaa myös hieman taloutemme atk-ongelmat, ensin lahosi iBook ja perään sitten Emilian Fujitsu-Siemens olisi taas huoltoa vailla.

Testasin viime viikolla parina iltana jotain, mitä ei olekaan pitkään aikaan tullut testattua. Tutustuin kirjahyllymme valikoimaan ja luin hieman Dan Brownin esikoista Murtamaton linnake. Lopputulos oli arvattavissa; molempina iltoina tuli uni silmään aikaisemmin kuin yleensä. Mutta enköhän saa tuon vielä taisteltua loppuun asti jossain vaiheessa.

Kameraan tutustuminenkin on jäänyt vähän vähemmälle, mutta eilen innostuin käymään hieman ulkona. Tosin osa Naapuruston kuvista on otettu jo aikaisemmin, mutta lauantain kukkakuvasta tykkäsin itse. Tänään olikin sitten tämän syksyn kaunein päivä eikä auringon paistetta voinut vastustaa. Syyspäivän sato oli mitä oli, mutta ennen kaikkea paikkana tuo alue (Finlaysonin takapiha ja Näsinkallio takaosa) oli ihan uusi tuttavuus ja täytyy sanoa että aika lensi ihaillessa paikkoja.

Kissallekin kuuluu hyvää, blogissa olisi vaihteeksi pari uutta juttua ja hieman kuvia. Over and out.

Palataan takaisin juurille

Maanantaina 15. Syyskuuta 2008

Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen hieman yli kuusi vuotta sitten, oli blogin nimenä adslBlog. Tarkoituksenani oli winetä liittymän toimimisesta ja jostain muusta (en nyt vaan muista että mistä).

Kauas on päästy, mutta tänään voisi winetä hieman taas Sonerasta. Pitkään tämä Extra on toiminut nätisti, mutta tänään aamulla yhdeksän maissa pätkäisi. Ei mitään eloa. Päivällä radiossa sanottiin, että koko Soneran verkko on alhaalla, mutta iltapäivästä pitäisi alkaa toimia taas. Ilmeisesti arvio oli väärä kun sen jälkeen kaikki asiakkaat olivat vailla uutta IP-osoitetta ja sitten oltiinkin taas jumissa iltayhteentoista asti.

Säälittävää miten sitä maailma pysähtyy kun pitää lukea lehteä.

Maikkari ei ollutkaan eka

Lauantaina 13. Syyskuuta 2008

Maikkarin uutta Jackpot-ohjelmaa on hehkutettu uudeksi ja Suomessa ennennäkemättömäksi tms. ohjelmaformaatiksi. Joo joo, kuka muistaa Mahdoton tehtävä -ohjelman joka tuli Ylen puolella 2001-2002?

Tampereen kevyt liikenne

Lauantaina 13. Syyskuuta 2008

Tampereen kevyen liikenteen opas on vanha juttu, mutta nyt kun sitä tässä hieman testailin oikeasti ja arvoin paria reittiä niin totesin, että tuohan on ihan perkuleen hieno viritelmä!